25. huhtikuuta 2013

Näin se homma etenee...

Pikkuhiljaa, yksi lauta kerrallaan talo etenee... 

 Ulkopuoli on aika hyvässä vaiheessa, etuseinät ja katto ovat kesken 
 ja listoja täytyy laitella sinne tänne. Myös vähän maalia tarttee vielä sipaista.



Kokonaiskuva


 Rappusia sain hiukan rakenneltua eilen :) Bilteman tikuista, tottakai.
 Rappujen alle tulee vaatekomero tai siivouskomero.
Lattia on muovimaton näytepala, tapetit oikeaa tapettia.


Olkkarissa kakki huonekalut on ostotavaraa, lahjaksi saatuja ja itse ostettuja. Sohvan ja nojatuolit aion päällystää uudelleen jonain päivänä. Ne ostin hong kongista, oli puoleen hintaan joulun alla. Kivan malliset mutta tosi huonosti päälystetty. Lattia on bilteman tikkua, vahasin sen ruskealla puuvahalla ja hioin. Tapetit ostin nukkekotikaupasta ja lasipariovet olen itse tehnyt pleksistä ja rimasta.


Kylppärin huonekalut on ostettuja. Taulut, vessapaperiteline, osa purnukoista ja pyyhenaulakko on itse tekemiäni. Matto on huutonetistä ostettu. Lattian tein tulostamalla Jennifer's printables -nettisivuilta kaakelit  valokuvapaperille. Tapetti on oikeaa tapettia ja puolipaneeli "makkaralistaa".


Keittiö on vaiheessa... Seuraavaksi tänne rakentelen saarekkeen ja keittiön tasot. Sitten voi paremmin miettiä miten huonekalut voisi sijoittaa. Lattiakaakelit on bilteman mosaiikkilaattaa, liimasin ne ensin paikoilleen ja ihan oikealla saumaslaastilla saumasin. Laatoissa on takapuolella urat, niin että ne sai aika hyvin katkottua vasaralla ja taltalla, takaseinälle kun tarvitsin puolikkaita. Ihana tapetti on nukkekotikaupasta. Huonekalut on alunperin koivun värinen setti, jonka olen muistaakseni ostanut joskus kymmenen vuotta sitten tuurista. Maalasin ne valkoiseksi ja koristelin ääriviivatarroilla.


Lastenhuone on kaikista eniten valmis huone - sieltä ei oikeastaan puutu kuin verhot. Ja seinille hyllyjä, joihin voi laittaa leluja sekä koriste-esineitä. Ja kauniit lakanat ja peitot. Ja ja ja... Tämäkin huonekalusetti löytyi hongkogista kympillä. Siihen kuului myös kävelytuoli ja syöttötuoli, jotka ovat jossain laatikoissa vielä. Näille en tehnyt mitään, koska tykkään violetista. Sisustin sitten koko huoneen vähän samaan sävyyn, lattiat bilteman tikkuja jotka maalasin violetilla ohennetulla akryylillä ja hioin vähän. Tapetti jennifre's printables- sivuilta ihan tavalliseen tulostuspaperiin tulostettu ja liimattu seinään. Täällä itse tekemiäni on villatakki henkarissa, keltainen orava ja vauvataulu, muut tavarat kaikki on ostettuja tai saatuja.  


Ei kommentteja: